maanantai 6. lokakuuta 2014

Tumppuja

Ja sitten onkin vuorossa se, mitä olen ehkä eniten elämässä tehnyt: tumput. Aikuisten tumppuja eniten vaikka viime vuodet olen keskittynyt lasten tumppuihin.

Tässä aikuisten tumppumalli, jota olen pääsääntöisesti tehnyt. Viime aikoina olen alkanut pohtimaan, että voisin vaihtaa mallia, mutta etsintä sen suhteen on vielä käynnissä.


Lapsille en välittäisi tehdä lainkaan kahden langan kirjontaa, mutta käytössä olen huomannut, että kahdella langalla tehdyt säilyttävät parhaiten muotonsa. Toki myös kahdella langalla tehdyt ovat lämpimämmät. Muuten kuvioidut tumput ovat mielestäni turhia leikki-ikäisillä, sillä heidän käytössä tumpun kestoaika hyvänä ei ole kovinkaan pitkä, ne alkavat hyvin pian huopua käytössä ulkonäön kustannuksella. Mutta parempaa lämmikettä kurakintaan alle ei ole kuin itsetehdyt tumput :)

Tumppuja en tee muusta langasta kuin Novitan Seitsemän veljestä langasta, koen sen parhaana. Tosin näissä langoissa minua niiiiiin ärsyttää valkoinen lanka, joka on vähintään puolet ohuempaa kuin muut värit. Todella inhottava vika :(

Tumpuihin saa kivasti vaihteluita väreillä ja kuvioilla. Pelkästään erilaista oikea-nurja kuviota tehden saa kivaa ilmettä.






















Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti