Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukakkuja

Jouluna sain taas hyvän syyn leipoa. Pidän kovin leipomisesta, kun vain on aikaa ja eritoten syy leipoa. Ehkä käsityöläisenä olen eniten kiinnostunut kakkujen ulkonäöstä, mutta pyrin kyllä saamaan aikaan hyvänmakuisiakin kakkuja - tosin suht. helppoja ohjeita valikoiden.

Näiden kakkujen idean otin lempileipurini ohjeesta, mutta muokkailin sitä hieman.

Ostin valmiit suklaakakkupohjat

Kuohukerman maustoin kinuskilla

Kostutuksen tein kahvilla

Lisäsin kakkuun Budabest suklaan paloja.

Päällisen tein Kinuskikissan tavoin piparkakkutaikinasta

Koristeet ovat sokerimassasta otettu piparimuoteilla


Sanna

lauantai 29. marraskuuta 2014

Pipariakvaario

Näin Kaikkien aikojen joulu lehdessä lasipurkkiin tehdyn piparikaupungin ja ihastuin. Sattumalta muutama päivä myöhemmin sain mieheni äidiltä suuren lasipurnukan, joka oli juurikin tähän tarkoitukseen täydellinen. Tai en tie voiko asiaa sanoa sattumaksi, ruinasinhan minä niitä purkkeja, mutta en tiennyt, että saisin niin ison ja komean :) Kiitoksia vain anopille <3


Oma "kaupunkini" ei nyt varsinaisesti ole kaupunki vaan lähinnä metsämökki kuusineen ja koristelu taitoni vaatisi vähintäänkin hiomista :D Mutta kokonaisuus häivyttää osaamisen puutteet eli olen oikein tyytyväinen luomukseeni.


Tähän tarvittiin piparitaikinaa, josta itse muotoilin pienen talon. Liimaukset tein sulatetulla sokerilla ja karkit kiinnitin kaupan tuubissa myytävällä sokerikuorrutteella, millä tein muutkin koristelut. Lumi on sokeria, jota meni vajaa puoli pussillista. Lisäksi laitoin puisia poroja.







Pipareista tehty maisema

Sanna

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Suklaakonvehdit

Hasselpähkinä-mansikka-valkosuklaakonvehdit ja hasselpähkinä-maitosuklaakonvehdit

Ostin Ikeasta suklaamuottisetin ja se innosti kokeilemaan  illanistujaisiin suklaamakeisten ja suklaakonvehtien tekoa. Konvehtimuotteja tuli paketissa 3kpl (hinta 1,99€) ja muottia saa pesun jälkeen käytettyä vielä uudelleen. Yhdellä muotilla saa tehtyä 21kpl konvehteja.

Tein melko yksinkertaisia makeisia seuraavista aineksista:
- valkosuklaalevy
- maitosuklaalevy
- pakastetut, kuivatut mansikat
- hasselpähkinärouhe
- nonparellikoristeet.
Lisäksi ostin konvehtivuokia.












Valkosuklaakonvehdit tein palastelemalla suklaan kattilaan ja pidin levyä kuumimmalla, kunnes suklaa alkoi sulaa. Sitten laitoin levyn pois päältä ja sekoitin suklaata, kunnes se suli kokonaan. Lisäsin sitten joukkoon hasselpähkinärouheen ja murustetut mansikan palaset. Sitten lusikoin sekoituksen konvehtimuottiin ja ylijääneen seoksen vielä konvehtivuokiin. Konvehtivuokiin laitoin koristeeksi vielä nonparelleja.

Suklaakonvehdit tein muuten samoin mutta laitoin sekaan vain hasselpähkinärouhetta.



- Laura

perjantai 22. elokuuta 2014

Syntymäpäivät

Poikani neljävuotis synttäreiden lähestyessä kävin useamman pohdinnan läpi. En osannut päättää, että järjestäisimmekö kaverisynttärit vai emme. Pohdintaa tämä aiheutti, koska emme tunne vielä juurikaan poikamme tarhakavereiden vanhempia ja synttärit olivat kesäloman aikana. Kaverisynttärit siirtyivät lopulta seuraavaan vuoteen, mutta halusin kovin hyvittää tämän pojalleni. Halusin hänelle kivat synttärit sukulaisten kanssa. Ei siis kavereita, mutta onneksi serkkuja ja tarpeeksi lapsenmielisiä aikuisia sukulaisia.

Synttärisankari sai valita aiheen ja netin kuvista kakun. Näistä valinnoista lähdin liikkeelle:

Ensiksi valmistui kutsukortit, jotka ilahduttivat eritoten isoäitejä:



Sitten näpertelin kahdelle kattaukselle sipsi- ja vaahtokarkkikippoja:


Liimailin myös mukeihin ja lautasiin aiheeseen sopivia koristeita. Pöydän kruunasi lopuksi sankarin valitsema kakku, jonka väkersimme mieheni kanssa:





Tykkään todella paljon leipoa, mutta leivon harvoin. Synttärit antavat siis minulle todella mieluisan aiheen puuhastella keittiössä, joten nautin niiden järjestämisestä.

Kakun tein Kinuskikissan Aurinkokakun sisältöä käyttäen sekä muutenkin hain ideoita tarjottaviin tästä blogista. Kinnuskikissa on ehdoton suosikkini, mitä tulee leivontaan.

Sanna