keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Saunatyynyjen ompelu OHJE

Vanhat saunatyynymme alkoivat näyttää sen verran kulahtaneilta, että päätin käyttää meikkipusseihin tilattua kangasta uusiin saunatyynyihin.



Tarvikkeet:
- 4 kangaspalaa 30cm (korkeus,) x 52cm (leveys)
- 6 nappia
- pussi polyesterivanua esimerkiksi Prismasta tai Kodin1:stä
- ripustuslenkkiä varten pellavanarua, nauhaa tai ompele lenkit kankaasta

Leikkaa kangaspalat ja siksakkaa palojen reunat. Aseta sitten kaksi palaa oikeat puolet vastakkain ja kiinnitä toisiinsa muutamalla nuppineulalla. Halutessasi voit tehdä tyynyihin ripustuslenkin: taita nauha kaksin kerroin ja kiinnitä nuppineulalla kangaspalojen oikeiden puolten väliin reunaan haluamaasi kohtaan. Näin ompelet lenkin samalla kiinni, kun ompelet palat toisiinsa.



Ompele sitten suoralla ompeleella palat toisiinsa, mutta jätä kääntöaukkoa varten 10-15cm ompelematta. Käännä työ oikein päin ja silitä. Ompelin itse vielä toiseen reunaan (ei kääntöaukolliseen) koristeompeleen n. 10cm päähän reunasta:

Täytä sitten polyesterivanulla ja ompele kääntöaukko kiinni koneella tai käsin. Kiinnitä sitten vielä napit. Tee toinen tyyny samalla tavalla.

Ja sitten vain saunaan mukavasti pötköttelemään :)

- Laura

maanantai 26. tammikuuta 2015

Virkattuja sydämiä OHJE

Eipä siinä kauaa mennyt, kunnes keksin mitä sitten tekisin. Mutta mitä ihmettä tämän jälkeen :D

En löytänyt netistä ohjetta sydämiin, joten kehittelin taas oman ohjeen:

1. Kolme ketjusilmukkaa, joista ekaan silmukkaan 3 pylvästä = 4 pylvästä
2. 6 kiinteää silmukkaa
(Ekassa ja vikassa silmukassa aina kaksi kiinteää silmukkaa)
3. 6 pylvästä
(2 ketjusilmukkaa + 5 pylvästä)
4. 8 kiinteää silmukkaa
5. 8 pylvästä
6. 10 kiinteää silmukkaa
7. 12 pylvästä (HUOM myös lisäys pylväs kerroksella)
8. 14 kiiteää silmukkaa
9. 14 pylvästä
10. 16 kiinteää silmukkaa
11. 16 pylvästä
12. 18 kiinteää silmukkaa
13. 18 pylvästä
14. 18 kiinteää silmukkaa (HUOM ei enää lisäystä)
15. 18 pylvästä

Sakara

1. 9 kiinteää silmukka
2. 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä yhteen, 3 pylvästä, 2 pylvästä yhteen, 1 pylväs
3. 7 kiinteää silmukkaa
4. 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä yhteen, 2 pylvästä, 2 pylvästä yhteen
5. 5 kiinteää silmukkaa
6. 2 ketjusilmukkaa, 2 kertaa kaksi pylvästä yhteen

Tee myös toinen sakara

Tee kaksi sydäntä ja virkkaa ne kiinteillä silmukoilla yhteen.

Lopuksi neuloin helmiä sydämiin.







Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Juhannusruusu

Ja vielä yksi tämmöinen villalangasta virkattu Juhannusruusu liina. Koristelin tällä kertaa vaaleanpunaisilla helmillä.

Sitten pohtimaan, mitä ihmettä tekisin seuraavaksi :)



Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna

lauantai 24. tammikuuta 2015

Virkattu matto

Nyt on toinenkin matto valmiina ja uutta ilmetta kotona eli nyt vain kohti kevättä :) Tein maton trikookuteesta, joka olikin todella paksua, minkä vuoksi matosta tuli hirmuisen painava. Saa nähdä kuinka matto toimii käytännössä koiraperheessä, kuinka sitä jaksan puristella.

Maton ohje löytyy täältä






Sanna

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Helmikaulakoruja

Työreissujen vuoksi en ole tällä viikolla ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä, joten siksi päivittelen vain joulun aikoihin tehtyjä helmikaulakoruja.
 
Punaisen kaulakorun tein itselleni jouluksi. Helmiäislasihelmet on Helmimaailmasta, jossa näyttääkin juuri olevan inventaarioale. Ketju on Sinellistä ja lukko Helmimaailmasta.
 
 
 
  
Puuhelmet tein lahjoiksi. Helmet sekä hopeaketjun palat on ostettu Sinellistä ja korulinkit Helmimaailmasta.












- Laura

lauantai 17. tammikuuta 2015

Virkattu pannunalunen

Minulta jäi tähtimatosta hieman vielä ontelokudetta, jotka hyötykäytin tänään pannunalusiin. Kude oli kovin vahvaa, joten mikään netistä löytämäni ohje ei oikein toiminut - kehittelin oman ohjeen.

Ohje:

5 ketjusilmukkaa

2 ketjusilmukkaa ja 13 pylvästä ketjusilmukka renkaaseen = 14 pylvästä

neljä ketjusilmukkaa, jätä yksi pyväs väliin, kiinteä silmukka ja 3 ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka ja 3 ketjusilmukkaa jne kierros loppuun. Yhteensä 7 ketjusilmukka kaarta.

Jokaiseen edellisen kerroksen ketjusilmukka kaareen kiinteäsilmukka + 4 pylvästä + kiinteäsilmukka






Sanna



Virkattu tähtimatto

Minua on pitkään vaivannut aikamoiset hartiasäryt ja en ole uskaltanut tehdä yhtään mattoa. Toimistotyö ja käsityöt eivät välttämättä ole kovin yhteen sopivia, mitä tulee hartia ongelmiin. Mutta olen löytänyt todella hyvän hierojan, jolla olenkin käynyt nyt vähintään kerran kuukaudessa ja nyt vielä tehostan asiaa käymällä kuntosalilla. Kiitos siis sille ihanalle ystävälle, joka minut sinne viimeinkin sai houkuteltua.

Rohkaistuin siis aloittamaan muutaman maton virkkuuprojektin, joista tässä ensimmäinen. Ohjetta mattoon en löytänyt, mutta muutamien netin kuvien jälkeen kehittelin itselleni ohjeet ja oman version matosta. Matto piti lopuksi prässätä, sillä se hieman kupruili, mutta asettui kyllä todella hyvin. Prässäsin ihan lattialla kuuman höyrysilitysraudan avulla.





Sanna



tiistai 13. tammikuuta 2015

Hymyilevät tumput

Tosiaan, kuten päätin niin kokeilen tänä talvena uudenlaisten tumppujen tekemistä. Tässä yksi kokeilu, johon en ehkä ole niin tyytyväinen, mutta kokeiluna hauska :)





Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna




tiistai 6. tammikuuta 2015

Naisten säärystimet

Neuloin nilkkoja lämmittämään Novita Mambo -langasta säärystimet:



Luo puikoille nro 8 29 silmukkaa ja neulo tasona alla olevan neulekaavan mukaan (o=oikea ja n=nurja silmukka):


Itse toistin näitä 6 kerrosta yhteensä 4 kertaa ja neuloin sitten vielä 3 ensimmäistä kerrosta, mutta säärystin kannattaa sovittaa omaan jalkaan sopivaksi ja neuloa kerroksia sen mukaan. 
Sovittaessasi säärystintä käännä tasona neulottu kappale vaakasuuntaan ja aseta reunat n. 2cm toistensa päälle. Säärystin kannattaa tehdä napakaksi, jotta pysyy paremmin paikallaan.



Päättele silmukat ja käännä tasona neulottu kappale vaakasuuntaan ja aseta reunat hieman limittäin (n. 2cm päällekkäin). Ompele sitten käsin muutamilla pistoilla alimmaisena oleva reuna kiinni päällimmäiseen. Kiinnitä lopuksi napit haluamiisi kohtiin.
Nappien kiinnittämisen avulla ompelin vielä reunoja kiinni toisiinsa, jotta reunat eivät jää "lärpättämään".
Lanka Novita Mambo, menekki n. 1 kerä.

Nappien avulla säärystimistä saa persoonallisemmat:


Kyllä nyt kelpaa tallustella korkeammassakin hangessa :)


- Laura





Lisää virkattuja liinoja :)

Loppiainen oli hyvä käyttää joulukoristeiden siivoamiseen ja muutamien uusien sisustusjuttujen valmistamiseen. Tuunasin paristokäyttöisen led-kynttilän koristenauhoilla, jotka kiinnitin kuumaliimalla. Lisäksi kirjoin helmet kahteen uuteen virkaamaani pitsiliinaan.







Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna





sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Juhannusruusu - pöytäliina

Pitsiliinat ovat ehkä sitä perinteisintä virkkaamista ja olisi jotenkin sääli, jos niitä ei enää virkattaisi vaan hylättäisiin vanhanaikaisena. Valitsin villalangan ja virkkasin perinteisen pitsiliinan, jonka ilmettä vielä piristin ompelulangan ja neulan avulla kiinnitetyillä helmillä.

Pitsiliinan ohje linkin takana.

Ihana enkelinsiipi vati on Living and Roomilta.



Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna

torstai 1. tammikuuta 2015

Korujen teon alkeet osa II: Pandoratyyliset korut

Rannekorun tekeminen Helmimaailman pandoratyylisistä helmistä on helppoa ja nopeaa.




Tarvitset vain ranneketjun, 8-9kpl helmiä, riipushelmen sekä 3kpl stopparihelmiä. Ranneketjun pituutta valittaessa kannattaa ottaa huomioon että helmet ovat suurehkoja, mikä vie osan ketjun pituudesta. Itselleni olen valinnut 20cm ketjun ja sirompiranteiselle 18,5cm ketjun.

Helmet vain pujotetaan ketjuun ja kierreosien kohdalle laitetaan stopparihelmet, jotka siis pitävät muut helmet paikallaan kyseisessä ranneketjun osassa.  Ilman stopparihelmia muut helmet pääsevät liikkumaan koko ketjun mitalla.

Ranneketjun stopparihelmipaikat

Itse laitan stopparihelmet ketjussa olevien kierteiden (ks. yllä) lisäksi vielä ketjun päähän, muuten ketjun loppupään helmet pääsevät tipahtamaan pois lukkoa avattaessa:


Vaikeinta näiden korujen teossa on helmien valinta, ostohetkeen kannattaa siis varata aikaa. 

Korvakorut on myös helppo tehdä, avaa vain pihdeillä korvakorukoukun alaosan, jotta pääsee pujottamaan helmet ketjuun.

Mustahopeinen rannekoru tuli kaikkiaan maksamaan 18€, violettinen 15,15€ ja korvakorut 4,30€. Kovin halpoja nämä eivät siis, mutta aitoihin Pandora-rannekoruihin verrattuna hyvinkin edullisia :)
Lisäksi kestävät hyvin, Jouluna vuonna 2013 tekemäni korut ovat edelleen kovassa käytössä ja valitettavaa ei ole.

- Laura

Virkattu lattiatyyny

No kun.. Muutama päivä sitten minua huvitti virkata, jotain uutta. En ollut miettinyt mitään ohjetta, mallia tai mitään, otin vain koukun ja langat käteen - aloitin. Ensiksi virkatessa mietin, et josko pienen koristetyynyn (tosin tiedä mitä sillä tekisin), mutta en malttanut lopettaa, kun oli vain kiva virkata. Työn edistyessa aloin pohtiin, et mullahan on varastossa turhan panttina yks kangaspalanen. Lopulta siitä tuli sitten tämmöinen lattiatyyny:


Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna