Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. heinäkuuta 2015

Makuuhuoneen piristys

Ostin Kodin1:stä Vallilan tarjouskangasta (7,95€/m) ja ompelin makuuhuoneen piristykseksi helpon sivuverhon sekä koristetyynyn. Kangasta meni kaikkiaan vajaa kolme metriä ja koristetyynyn sisus oli kierrätetty vanhasta tyynystä eli piristys tuli maksamaan noin 20 euroa.



Kangas on jo itsessään niin näyttävää, että tein siitä simppelin 150cm leveän sivuverhon tankokujalla:

 
Kangas sopii hyvin Sannan virkkaaman ihanan pöllön väreihin :)
 
- Laura

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Vanhasta uutta osa II

Huonekaluliikkeitä kiertäessäni totesin, että ei ole mitään järkeä ostaa uusia tuolia, jotka maksavat 150-200€ /kpl, kun nykyiset tuolit on jämäkät ja muuten hyvät, mutta nahkapäällisten saumat repsottavat. Alla kuva tuoleista ennen tuunausta, istuinten saumat ovat tosiaan pettäneet ajan myötä ja pehmusteet näkyvät:

 
Nahka/keinonahkapäällisten tekoon omat taidot eivät olisi riittäneet, joten päätin tehdä uudet päälliset sisustuskankaasta. Tilasin Kankaita.comista viidestä kankaasta näytepalat ja niiden perusteella valitsin Jacquard -koristekankaan (KLIK). Tilasin kangasta 1,5m (maksoi 54€) eli reilusti enemmän kuin tarvitsin, mutta halusin että kangasta jää varalle, jos jokin päällinen epäonnistuu tai myöhemmin hajoaa käytössä.
 
 
Irrotin istuinosan ja mattopuukon avulla irrotin nahkapäällisen istuinosasta. Niittejä oli miljuuna istuinosassa eli hermo ei olisi kestänyt, jos olisin irrottanut nahan niitteineen. Sitten mittasin tuon reunakankaan pituuden ja leveyden (niin että kankaan yltää niittipistoolilla kiinnittämään). Istuinosaa käytin suoraan apuna piirtämisessä, lisäsin vain n. sentin saumavarat reunoille.
 
 
Sitten kankaiden siksakkaus ja ompelu kiinni toisiinsa. Kiinnitin reunakankaan istuinosaan kolmessa osassa eli ensin toinen reunakaari, sitten asettelin kulman hyvin ja kiinnitin tuon suoran osuuden. Sitten vielä asettelin kankaan hyvin toiseen kulmaan ja ompelin lopun reunakaaren. Kulmaa kohden ommellessa jätin ompeleen noin sentin päähän reunasta, jotta pystyin asettelemaan kankaan tuohon kulmaan paremmin. Lopuksi sitten ompelin reunakankaan päät toisiinsa.
 
 
Asettelin kankaan istuinosaan ja silitin kangasta siinä. Kiinnitin kankaan kangasta koko ajan paikoilleen asetellen niittipistoolin avulla istuinosaan. Lopputulokseen olen itse tyytyväinen ja tuolit (6kpl) tulivat kustantamaan vain 54€. Kangasta jäi vielä toiseen samanlaiseen päällisten uusimiseen ja uuden pöydänkin löysimme alennusmyynneiltä :)
 

- Laura

 
 
 


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Vanhasta uutta osa I

Pahoittelen hiljaiselosta, mutta muutimme kesäkuun aikana. Muutto ja asunnon ostoon liittyvät paperit, pankkikäynnit ym. ovat vieneet kaiken vapaa-aikani, niin ei ole jäänyt ylimääräistä aikaa käsitöiden teolle :(

Mutta nyt on ensiasunto ostettu ja sisustaminen aloitettu. Tässä ensimmäinen tuunaus esittelyyn eli parvekkeen säilytysarkun ja tyynyjen muutos, kuva ennen:

 
ja kuva jälkeen:
 
 
Ompelin tyynyihin uudet päälliset ja Clas Ohlsonilta (KLIK) ostetulla niittipistoolilla laitoin uuden päällisen arkkuun. Kankaat ostin Anttilan ja Eurokankaan alemyynneistä ja ne ovat kernikangasta (tai jotakin sen tapaista sekoitetta). Kankaat on helpompi pitää puhtaana, kun saa pyyhittyä liat pois.
 
- Laura
 

 

torstai 28. toukokuuta 2015

Neulottu vessanmatto

Olen ihastellut virkattuja mattoja ja rohkaistuin keväällä tilaamaan Lankavasta ontelokuteita. En vain vielä saanut aikaiseksi virkkuun opettelua, vaikka löysin jo aloittelijoille tarkoitetun kuva kuvalta -ohjeenkin (KLIK). Koska kädet kuitenkin syyhysivät päästä testaamaan kuteita, niin aloitin neulomalla maton vessaan:


Käytin turkoosia Mini-ontelokudetta ja neuloin puikoilla nro 9 helmineuletta.
Lopuksi irrotin vanhan maton koristeet ja ompelin ne tähän mattoon.

Kesälomalla täytyy oikeasti opetella tuo virkkaus, niin saa huomattavasti näyttävämpiä mattoja uuteen kotiin :)

- Laura

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Neulottu pitsiliina

Kevään ikuisuusprojekti valmistui viimein, tosin kaipaa vielä hieman viimeistelyä:

Liina on neulottu Novita Kartano -langasta ja ohjeen löysin Novitan sivuilta. Jotain tein selvästi liinassa väärin, sillä liinasta ei tullut läheskään niin pitsimäinen ja virkatun näköinen kuin Novitan kuvassa. En tiedä oliko lanka liian paksua vai mikä oli ongelma. Mutta ensimmäiseksi neulotuksi liinaksi kuvio on kuitenkin mielestäni hieno ja vielä kun tietää kuinka suuren työmäärän se vaati :)

 
Liinasta tuli halkaisijaltaan 60cm eli pieni liina ei ole kyseessä. En tehnyt ohjeen mukaan reunaa vaan päättelin ihan normaalisti, joten nyt pitää vielä keksiä minkälaisen virkkauksen loihdin reunaan, kun tuo virkkaaminen ei oikein luonnistu minulta niin kuin siskoltani.
Ehkäpä pingottamisen ja tärkkäämisen avulla saisin liinasta hieman pitsiliinamaisemman :)
 
- Laura

maanantai 18. toukokuuta 2015

Paperiruusuasetelmat

Tein suodatinpusseista ruusuja (aiempi julkaisu KLIK) ja taiteilin niistä vielä ruusuasetelmat. Tein asetelmat Erikeeper-vesiseoksen ja paperinarun avulla ja lisäsin asetelmiin kuumaliimalla helmiä ja rusetit:

 
 
Nämä ruusut värjäsin punajuurisäilykkeiden liemen ja veden sekoituksella ja näistä tuli kyllä aidomman näköiset kuin mitä sain akryylimaaliseoksilla tehdyistä ruusuista:

 
Sekoitin 1dl Erikeeperiä ja 1,5dl vettä ja kastoin paperinarua seokseen. Sitten pyörittelin paperinarun sikin sokin ruusujen aluseksi.
 
Seuraavaksi sitten vielä kokeilemaan harmaita koristeruusuja :)
 
 
- Laura

torstai 14. toukokuuta 2015

Saunatyynyjä ja peflettejä

Ompelin taas tuleviin lahjapaketteihin saunatyynyjä ja peflettejä:

 


Peflettien ohje löytyy KLIK ja saunatyynyjen KLIK.

- Laura

 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Äitienpäiväruusut

Äitienpäivän lähestyessä innostuin kokeilemaan suodatinpussiruusujen tekoa. Melkoinen näpertely ruusuissa oli mutta kyllä ne melko hyvin onnistuivat, jos ei ihan läheltä katso lopputulosta :)

 
Ostin ruusuja varten paketin valkoisia 1x4 suodatinpusseja ja leikkasin terälehdet (kaavat KLIK). Aloitin ruusujen teon Häähullun -blogin ohjeiden mukaan, mutta parin ruusun jälkeen aloin avaamaan terälehtiä heti terälehdistä nro 2 alkaen. Jos terälehdet jätti avaamatta, niin ainakin itselläni oli vaikeuksia niitä enää lopussa avata. Näin sai myös paremmin asteltua terälehdet niihin kohtiin, jotka näyttivät jäävän tyhjiksi. Lisäksi terälehdet kiinnitin varteen ihan perusteipillä, koska hermot menivät katkeilevaan kukkateippiin. Lisäksi osan ruusuista jouduin vielä kiinnittämään liimalla kiinni varteen, kun yllättäen lähtivätkin irti kokonaan.
 
 
Ruusujen varret ovat kaapista löytyneitä grillitikkuja, jotka päällystin kukkateipillä ja lisäsin kuumaliimalla paperinarusta tehdyt kaavojen mukaiset lehdet (3kpl) ruusun alapuolelle (näin peittyivät myös normiteipit, joilla kiinnitin terälehdet).
 
 
Ruusut värjäsin sekoittamalla paksua akryylimaalia veteen. Kastoin ruusut koottuina väriveteen ja ripustin ne tämän jälkeen pyykkipojalla alassuin riippumaan pyykkinarulle. Näin väri kertyy mielestäni kauniisti terälehtien reunoihin. Parhaillaan kuivumassa on vielä punajuuriveteen (säilykepunajuurien nestettä + vettä) kastettuja ruusuja ja niistä näyttäisi tulevan ihanan fuksian punaisia ja erityisesti niissä nuo reunat ovat tummemmat.
 
 
Viimeistelin ruusut rullaamalla grillitikun avulla terälehtien reunoja tikun ympärille, niin että lehdet näyttävät kaartuvan ulospäin ja ruusut näyttävät aidommilta.
 
Täytyy niistä kehittää seuraavaksi jonkinlainen sisustusruusuasetelma nyt kun vauhtiin pääsi ja tekniikan oppi :)
 
- Laura

 


 
 
 





lauantai 25. huhtikuuta 2015

Virkattu kello

Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin kokeilla virkkauksen kovettamista ja aloitin kellolla. Virkkasin paloista kellotaulun, jonka kovetin Erikeeper-vesi seoksella. Seos oli noin puolet ja puolet suhteessa, tosin mitään tarkkoja mittauksia en tehnyt. Kovettaminen onnistui muuten oikein hyvin, mutta kun lopussa en enää seurannut kovettumista niin virkkuu hieman taipui kupruille eli loppukovetus olisi varmaan kannattanut tehdä puristuksessa. Pieni kupruilu ei lopulta minua haitannut sillä se antoi lopulliselle työlle hieman ehkä eloa.





Lanka: Novita Kartano

Sanna

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Yöpöytien tuunaus

Liityin jokin aika sitten Facebookin Askartelu- ja sisustusideoita -ryhmään ja ryhmässä on esitelty toinen toistaan hienompia huonekalujen tuunauksia. Innostuin itsekin kokeilemaan DC Fix -sisustusmuovia.

Ostin tori.fi -palvelusta kaksi käytettyä yöpöytää 25 eurolla, tässä yöpöytä ennen tuunausta:


Yöpöytien puulevyt oli kuluneet, joten irrotin ne ja päällystin vaalean harmaalla marmorikuvioidulla muovilla. Ostin muovin Hämeenlinnasta Askartelukaupasta, jossa sattui olemaan vielä remontin vuoksi kaikki tuotteet -20 % ja muovi jäi maksamaan 4€/m. Muovia meni noin 80cm näihin kahteen pöytään. Lisäksi ostin Kodin1:stä Pariisi-aiheiset laatikot (12€/laatikko). Tässä lopputulos:

 
Hyvin yksinkertaisella ja helpolla muutoksella nämä yöpöydät saivat uuden elämän :)
 
 
- Laura



lauantai 4. huhtikuuta 2015

Virkattu wc paperiteline OHJE

Tosiaan minä tilasin ontelokuteita ja nyt niitä olen työstänyt. Tämmöisen telineen kuvan näin joskus jossain ja päätin semmoisen kotio myös tehdä. Tämän olen tehnyt koukulla nro 10 normaalista ontelokuteesta eli siitä paksummasta. Tämän onnistuminen oikean kokoisena on varmasti kiinni käsialasta ja kuteesta.

Ohje:

5 ketjusilmukkaa

2 ketjusilmukkaa + 13 pylvästä = 14 pylvästä

2 pylvästä jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen = 28 pylvästä

Pylväs pylvääseen, mutta silmukka virkataan edellisen kerroksen pylvään takareunaan = 28 pylvästä

Pylväs normaalisti pylvääseen = 28 pylvästä

Pylväs + 1 ketjusilmukka, jätä yksi pylväs väliin  ja toista kerros loppuun.

Jatka virkaten kaksi pylväskerrosta, jonka jälkeen yksi pylväs + ketjusilmukka kerros ja sitten vielä kaksi pylväskerrosta.

Lopuksi virkkaa ketjusilmukoilla ripustuskoukku.

Koristeeksi silkkinauha.



Sanna

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Virkattu matto

Olipas ihana tuttavuus tämä mini ontelokude <3 Sitä on paljon helpompi työstää ja siitä saa edullisemmin mattoja. Tähän mattoon meni reilu kilo kudetta, kun taas normaalista ontelokuteesta tehtyyn vastaavan kokoiseen meneekin äkkiä kolme - neljä kiloa. Kilohintahan molemmissa on sama. Tästä tuli ohuempi ja tosiaan kevyempi eli koiraperheen käytössä kivempi sillä puristelu käy näpsäkämmin ;)

Kuulun siis siihen osaan käsityöläisiä, jotka miettivät työtä aloittaessa, että onko se rahallisesti kannattavaa. En siis ostele kalliita erikoislankoja tai materiaaleja. Rakastan harrastustani ja saan siitä pelkkänä harrastuksena itselleni enemmän kuin, mitä hyödyn taloudellisesti, mutta silti töissäni on mukana taloudellinen ajattelu. Uskon, että osa harrastuksen tuomasta mielihyvästä tuleekin siitä, että teen käsilläni, jotain oikeasti rahallisestikkin arvokasta. Niin ja ihminen, joka laskee rahaa työkseen taitaa sitä väkisin laskea vapaa-ajallakin :D

Maton ohje löytyy linkin takaa, mutta olen sitä hieman muokannut omaan mattooni. Tein muutaman ylimääräisen kerroksen sekä vikan kerroksen tein pitkillä pylväillä. Maton halkaisijaksi tuli noin metri.



Sanna

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lokerikko ontelokuteesta

Tilasimme Lauran kanssa ontelokuteita ison läjän ja niiden parissa olisi nyt tarkoitus viettää aikaa. Aluksi ajatukseni oli tehdä pöytätabletteja, mutta siihen ei miniontelokudekkaan sopinut vaan tableteista tuli minun makuuni liian paksuja.

Tämän tapaisen lokerikon kuvan olen joskus aiemmin nähnyt jossain. Lokerikko oli helppo ja nopea tehdä, pelkkää suoraa kaitaletta henkarin leveydellä ja pieni kavennus henkarin kiinnityskohtaan. Lisäksi kaitaleet taskuihin, jotka kiinnitin ontelokuteen ja ison neulan avulla. Henkarin kiinnitin pujottelemalla silkkinauhaa.





Sanna



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vauvanpeitto

Aika mahtava tunne, kun saa valmiiksi pitkäaikaisen työn. Aloitin tämän peiton kesän lopulla ja pitkästä aikaa otin sen taas esille. Peiton tein isoäidinneliöistä, jotka neuloin yhteen ja lopuksi virkkasin peitolle reunuksen. Valmiin peiton silitin ja taittelin lahjapussiin eräälle rakkaalle läheiselle <3


Lanka: Novita Miami

Sanna

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pyyheripustimet

Tein joululahjoiksi puusydämistä pyyheripustimia ja minulle jäi puupohjia vielä, joten päätin tehdä kotiin hieman pirteämmän väriset ripustimet nyt kevääksi ja kesäksi:




Ohjeen näiden tekemiseen löydät aiemmasta julkaisustani :)

- Laura

 

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kranssi villalankatupsuista

Näin jo ajat sitten lankatupsuista tehdyn kranssin ja ihastuin. Nyt vihdoin vastaani tuli kaupassa Novitan tupsukehikot, jotka ostin saman tien. Tyypilliseen tapaani aloin vain työstämään kranssia sen enempää miettimättä. Ajattelin, että teen sen varastossani olleeseen metallirenkaaseen. Tupsuista tein erilaisia eri värejä ja lankoja yhdistelemällä. Tupsujen kiinnittäminen metallirenkaaseen oli hieman odotettua haastavampaa, mutta sen päiväsen pahviliima patentin avulla sain tämän onnistumaan :) Aiemmin näkemäni kranssi koostui useammista pienistä tupsuista ja lankakeräpalloista, mutta en tavoitellutkaan samanlaista. Tätä työtä oli hauska tehdä ja kivahan tämmöinen simppeli tupsukranssi on ;)


Sanna

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vanupussi

Jahas taas on se vaihe tunnistettavissa, kun ei osaa eikä malta laskea virkkuukoukkua lainkaan kädestään. Tätä mallia pohtiessa muistin erään pussukan, jonkalaisia virkkasin lapsena. Tämä poikkeaa siitä hyvinkin paljon, mutta idea on pitkälti sama.

Sisällä oleva vanu hieman tekee pussukasta kupruilevan ;)

Lanka: Novita Kartano

Sanna

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Mitä toinen edellä..

Olipas kiva sattuma, että Laura keksi tuunata purkkeja. Olin virkkaillut aikani kuluksi kukkasi, jotka olivat vielä käyttötarkoitusta vaille. Kiitos Laura siis kovasti, siskosi kans kaivoi säilömänsä purkit esiin ja alkoi työstämään ;)




Lanka: Novita Kartano

Sanna

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Purkkien tuunausta

 
Aurinko ei ole vielä näyttäytynyt, mutta kotiin pitää saada jo keväistä ilmettä, joten viikonlopun aikana tuunasin purkkeja ja virkkasin purkkeihin sopivat liinat.
Liinoista ei kyllä tullut sellaisia kuin olin ajatellut, mutta tulipahan käytettyä yksittäiset Novita Malibu -kerät pois laatikoista :)
Maalasin purkkien kannet, kiinnitin koristenauhat ja maalatut puukoristeet.
Alempien kuvien purkkeihin kiinnitin vielä decoupage-lakalla serveteistä leikatut ruusut.

 
 
 
 



 
 
- Laura

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen

Pääasiäisen lähestyminen antoi taas hyvän syyn hieman muokata sisustusta, piristää itseä uudella. Hankin läjän styroks munia ja ensimmäiset niistä saivat uuden kuosin.

Käytin aiemmin tauluuni ostamani helmenpuolikkaat pois tähän projektiin. Hieman jouduin soveltamaan helmien kanssa, jotta sain ne riittämään, mutta ihan kivat niistä tulivat.


Nämä toiset maalasin akryylimaalilla ja liimasin tarroja sekä helmiä.



Sanna