keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Arvonta

Hauska ja rakas harrastuksemme on nyt saanut Facebook sivut ja niiden kunniaksi järjestämme arvonnan:

150 ensimmäisten sivumme tykkääjän kesken arvomme 2 settiä pinnejä. Yksi setti sisältää 2 kuvan mustaa ja 2 valkoista pinniä, yhteensä siis 4 pinniä.

Tykkää siis sivustostamme ja jaa ilmoituksemme Facebookissa.






Sanna ja Laura


tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukakkuja

Jouluna sain taas hyvän syyn leipoa. Pidän kovin leipomisesta, kun vain on aikaa ja eritoten syy leipoa. Ehkä käsityöläisenä olen eniten kiinnostunut kakkujen ulkonäöstä, mutta pyrin kyllä saamaan aikaan hyvänmakuisiakin kakkuja - tosin suht. helppoja ohjeita valikoiden.

Näiden kakkujen idean otin lempileipurini ohjeesta, mutta muokkailin sitä hieman.

Ostin valmiit suklaakakkupohjat

Kuohukerman maustoin kinuskilla

Kostutuksen tein kahvilla

Lisäsin kakkuun Budabest suklaan paloja.

Päällisen tein Kinuskikissan tavoin piparkakkutaikinasta

Koristeet ovat sokerimassasta otettu piparimuoteilla


Sanna

lauantai 27. joulukuuta 2014

Virkattu kranssi

Joulu on juhlittu ja joululahjat tehty - aika mennä eteenpäin. Eilen se sitten tosiaan iski, hirmuinen himo tehdä jotain, jotain ihan uutta. Ei muuta kuin pönkimään materiaalivarastoa, että mitä sieltä löytyisi ja hieman netin selaamista ideoita varten. Netistä löytyi monia matonkuteesta tehtyjä kransseja, joihin on samantyyppinen virkattu kehys tehty. Tätä ideaa hieman jalostin korvaamalla villalangalla matonkuteen.

Ohje:

Kieputa lanka styrokskranssin ympärille

Virkaa kranssiin piilosilmukka ja 4 ketjusilmukkaa ja taas piilosilmukka n. 1,5 - 2 cm päähän, 4 kjs. Toista tätä kranssin ympäri.

Seuraava kierros: 5 ketjusilmukkaa ja kiinteäsilmukka edellisen kierroksen ketjusilmukka kaaren keskelle, toista kranssin ympäri.

Seuraava samoin kuin edellinen, mutta kaareen 6 ketjusilmukkaa

Viimeinen kerron, 7 kiinteää silmukkaan edellisen kierroksen jokaiseen ketjusilmukka kaareen.

Lopuksi ompele helmiä kranssiin ompelukoneenlangalla ja neulalla,


Lanka: Seitsemän veljestä

Sanna

Meikkikukkarot

Kesällä ompelin rahakukkaroita ja nyt innostuin joululahjaksi tekemään samalla ohjeella meikkikukkaroita. Isonsin ohjeen kaavaa kukkaronkehyksen leveyden mukaisesti.


Kehyksen leveys on 14cm ja tilasin ne kesällä Kouluelektroniikalta.

- Laura

torstai 25. joulukuuta 2014

Huopahelmet II

Lokakuussa esittelin teko-ohjeineen violetit huopahelmet, jotka tein itselleni. Tein samoja helmiä joulupaketteihin:


 
Helmiksi laitoin tällä kertaa puuhelmiä helmiäislasihelmien sijaan. Huopahelmien välissä olevat kukkakorulinkit ovat Helmimaailmasta ostettuja.
 

Mustiin huopahelmiin sain jo lisätilauksen eli puuhaa riittää joulun jälkeenkin :)

- Laura
 


tiistai 23. joulukuuta 2014

Peflettien ompelu

Ihana tunne, kun lahjastressi on päättynyt ja saa alkaa viettää joulua. Tänään availtiin jo ensimmäiset paketit Sannan luona. Sain Sannalta aiemmassa julkaisussa esitellyt valkoiset tumput. Kävi melkoinen sattuma: Sanna viikonloppuna kyseli, että hänellä olisi nyt aikaa tehdä jotain mitä haluaisit ja toivoin juurikin näitä valkoisia tumppuja, joita Sanna ei suostunut sitten tekemään kun oli ne jo minulle tehnyt :) Mutta nyt on sitten pöllö tekeillä meidänkin kotiin :) Kiitos rakkaalle siskolle ihanista lahjoista :)

Nyt olisi kaikki lahjat tehty ja kuvat otettu eli nyt saa päivittää niitä tänne blogiinkin yksi kerrallaan. Ensimmäisenä vuorossa pefletit:


Ompelin pefletit Eurokankaasta ostetusta puuvillakankaasta ja laitoin pohjakankaaksi valkoisen lakanakankaan. Leikkasin molempia kankaita 42cm x 47cm palat ja laitoin kankaat oikeat puolet vastakkain ja siksakkasin ne yhteen. Sitten käänsin kankaat oikein päin ja taitoin reunat kahteen kertaan ja ompelin vielä suoralla ompeleella reunat.

Ripustuslenkit tein Eurokankaasta ostetusta nauhasta:

Joku fiksumpi olisi laittanut ripustuslenkin niin että teksti olisi oikein päin ;)

Sitten painoin pefletin reunoihin Sinellin Diamond-Tex - kangasvärillä ja sabluunalla kauniit kuviot.
Kuviot piti sitten vielä silittää kankaan nurjalta puolelta, jotta kiinnittyvät kunnolla.


Hyvää ja Rentouttavaa Joulua kaikille lukijoille!

Pysykää valppaina, lisää päivityksiä luvassa pikapuoliin :)

- Laura





maanantai 22. joulukuuta 2014

Afrikankukka pöllö

Tämä kaveri ei varmaan sen suurempia esittelyitä kaipaa ;) Tämän vielä paketoin pakettiin ja sitten voi Joulu tulla.

Oikein hyvää Joulua kaikille ja sylikaupalla onnea vuoteen 2015 !!






Lanka: Novita Seitsemän veljestä

Sanna

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Pyyheripustimet

Joulu lähenee, töissä on mieletön kiire ja siinä ohessa yritän viimeistellä joululahjapaketteja :)
Vähemmästäkin stressikerroin kasvaa :)
Tilasin puuseppäystävältäni puisia sydämiä ja askartelin niistä pyyheripustimia joululahjoiksi:


Maalasin puusydämet akryylimaaleilla ja painoin niihin leimasimilla Love-tekstit. Leimasimen olen aikoinaan ostanut hääkorttejani varten Sinellistä ja se pääsi nyt hyötykäyttöön :)
Lakkasin sydämet ja pujotin nahkanauhat porattujen reikien läpi. Sitten lisäsin verhonipsun nahkanauhaan ja tein solmut nauhaan, jotta nauha pysyy paikoillaan eikä pääse liikkumaan.
Sydämien maalien värin yritin valita lahjansaajan sisustukseen sopivaksi.





- Laura

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulun käsitöitä

Kaikenlaista on tullut puuhasteltua joulun aikaan ja oikeastaan melkein kaikki alkaakin olemaan jo valmiina. Enää kaksi työtä kesken, mutta nekin aloitettu. Tässä siis viimeaikojen satoa:

Olen ollut kovin ihastunut Living and Room sisustustuotteisiin ja tässä niistä yksi, johon tuunailin käpyjä. Käpyjä olen tupsutellut agryylimaalilla meikkisientä käyttäen, sekä lisännyt hilettä pintaan.



Living and Roomin tuotteisiin voi tutustua omankin jälleenmyyjäni Facebook sivuilla:

facebook.com/livingandroom.outi.johansson


Sain tänään valmiiksi tumput, joissa taas käytin Prinsessajuttu blogin pitsikukkaa koristeena.






Kranssin innostuin tekemään eilen illalla, kun poikani oli mennyt nukkumaan. Yksinäinen ilta siis vierähti askarrellen, kun mieheni on työreissussa Italiassa. Tuliaisia odotellessa ;)

Ohje kranssin tekoon löytyy täältä

Kiinnitin itse kuumaliima pistoolin avulla hopeisia palloja kranssiin, mutta siihen voi tosiaan laittaa myös valot.




Ja tänään siskoni tuli vierailulle korupihtien ja tarvikkeiden kera. Ostin korumessuilta jo valkoisia puuhelmia, kun ihastuin siellä eräisiin koruihin ja nyt sain ne Lauran opastuksella tehtyä. Alan jo aikas kivasti päästä jyvälle korujen teosta :)






Ja vielä yksi punainen Jouluksi :)





Nyt tuntuukin jo, et olen saanut jotain oikein aikaiseksi :D

Sanna





tiistai 9. joulukuuta 2014

Virkattu pöllö Afrikankukista

Joulu lähestyy ja pukinpajassa aherretaan. Olen tänä vuonna tehnyt todella paljon lahjoja itse ja suurin osa alkaa olemaan jo valmiinakin. Enää olisi yksi työ kesken ja yksi aloittamatta niin sitten tämä pukinpaja jää joululomille ja alkaa nauttimaan ehkä ilman käsitöitä Joulusta :D Suomen pimeässä talvessa Joulu ja sen hössöttäminen on kyllä iso pelastus talven taittamiseen.

Tässä ohje Auringonkukan virkkaamiseen.

Tämä pöllö tulee löytymään rakkaan läheiseni paketista ;)




Lanka: Novita Seitsemän Veljestä

Sanna





lauantai 6. joulukuuta 2014

Lasten pitsineulebaskeri ja -myssy

Joululahjat valmistuvat hiljalleen ja tässä olisi vuorossa veljentyttöjen pitsimyssyt.

2-vuotiaalle veljentytölle tein Anna & Ellit -ohjeiden mukaisesti pitsineulemyssyn:



Tein myssyn tosin 6-12kk:n kokoisen ohjeen mukaan, sillä liian usein myssyistä ja pipoista on tullut liian isoja, jos olen tehnyt ne ohjeen mukaisesti. Baskereista taas tulee usein liian pieniä, jos ne tekee ohjeiden mukaisesti. En tiedä johtuuko neulontakäsialasta vai siitä etten välttämättä jaksa noudattaa puikkokokoja ja lankasuosituksia :) Myssyn tein kokonaan 3,5 sukkapuikoilla ja Tokmannilta ostetusta pehmoisesta vauvalangasta.

 
 
Tein 7-vuotiaalle veljentytölle Novitan pitsineulebaskerin ohjeen mukaisesti 7 veljestä langalla sukkapuikoilla nro 4 valkoisen baskerin:

 
Ohjeella tuli tosiaan tytön kokoa, kun teki nro 4:n sukkapuikoilla ja 7 Veljestä -langalla.
 
 
Kun tarpeeksi neuloo, niin oppii kyllä tunnistamaan oman neulontatapansa ja soveltamaan sen mukaan hieman ohjeita :)
 
- Laura
 

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Säärystimet ja villasukat

Ostin käsityömessuilla Lankakauppa Tapion kaupan messuosastolta aivan ihanaa Silver Dream - akryylilankaa, jossa on hopealankaa mukana.

Joulupaketteihin valmistui tästä langasta 7-vuotiaalle veljentytölleni säärystimet:
 
 

 
Säärystimet tein sukkapuikoilla nro 3,5 suljettuna neuleena (silmukoita 48kpl) alla olevan ohjeen mukaan:
 
Resori *1o, 1n*, toista tähdestä tähteen koko kerroksen ajan, tee resoria 2cm ja aloita sitten kuvioneule:
1. krs *1n, 5o*, toista tähdestä tähteen koko kerroksen ajan
2. krs *2n, 4o*
3. krs *3n, 3o*
4. krs *4n, 2o*
5. krs *5n, 1o*
6.-8. krs neulo kaikki silmukat nurin
9. krs *1o, 5n*, toista tähdestä tähteen koko kerroksen ajan
10. krs *2o, 4n*
11. krs *3o, 3n*
12. krs *4o, 2n*
13. krs *5o, 1n*
14.-16.krs neulo kaikki silmukat oikein.
 
(Silmukkamäärän tulisi olla 6:lla jaollinen.)
 
Toista näitä kerroksia kunnes säärystin on haluamasi pituinen. Itse toistin kerrokset 4 kertaa ja sitten vielä lopuksi ensimmäiset 8 kerrosta. Tee vielä lopuksi resori 2cm.
 
 
Lisäksi tein langasta naisten perusvillasukat:

(ohje esimerkiksi Novita naisten villasukat)
 
Lanka maksoi messuilla 10€ / 2 kerää = 5€/kerä. Lankakaupan verkkokaupassa lanka maksaa 5,50€/kerä ja siitä riittää hyvin kahtiin villasukkiin tai säärystimiin.
 
- Laura